40 VUOTTA LÄMPÖKÄSITTELYÄ
– TOIMINTAKENTTÄNÄ KOKO MAAILMA

Olemme toimineet lämpökäsittelyteollisuudessa vuodesta 1974 lähtien. Yritystarinamme alku pohjautuu lämpökäsittelyn pioneerien rohkeaan ajatukseen.

Työskenneltyään muutaman vuoden Ruotsissa Svenska Cooperheat Ab:n palveluksessa Eero Jääskeläinen palasi Suomeen ja perusti Oy Lämpökäsittely Ab:n, jonka nimi myöhemmin muutettiin Lahden Lämpökäsittely Oy:ksi. Pienestä alkanut toiminta on kasvanut 40 vuodessa uusiin mittasuhteisiin. Lisää hartioita kasvulle antoi vuosi 2007 sijoitusyhtiö Panostaja Oyj:n ostettua kaksi suomalaista lämpökäsittelyyn erikoistunutta yritystä, Lahden Lämpökäsittely Oy:n sekä Heatmasters Oy:n. Siitä lähtien olemme toimineet yhteisen Heatmasters Groupin ja helposti tunnistettavan brändi-ilmeen alla.

 

Arvostettua erikoisosaamista

Tänä päivänä meidät tunnetaan Euroopan johtavana lämpökäsittelyn ratkaisutoimittajana ja lämpökäsittelyn ”velhoina”. Tarjontamme kattaa metallien lämpökäsittelyn erikoisratkaisut laajalla valikoimalla koneista ja laitteista valittuihin lämpökäsittelypalveluihin sekä omissa tiloissamme että asiakkaittemme työmailla. Koneita ja laitteita myydään myös laajan jälleenmyyntiverkostomme kautta Euroopan ulkopuolelle, esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan, Lähi-itään, Venäjälle ja Afrikkaan. Asiakkaamme arvostavat laatusertifioitua, pitkään ja monipuoliseen kokemukseen perustuvaa asiantuntijuuttamme, joka on harvinaista koko maailmassa. Ei olekaan ihmeellistä, että asiantuntemustamme on hyödynnetty palveluissa myös Euroopan ulkopuolella Aasiasta Etelä-Amerikkaan asti.

Vaikka maailma ja koko hitsaava teollisuus ovat muuttuneet 40-vuotisen yritystarinamme aikana rajustikin, fokuksemme on yhä sama: huippuluokan asiantuntemus, uusin teknologia sekä asiakaslähtöinen palvelu valituissa lämpökäsittelytarpeissa. Joustavuus toiminnassamme ja lämpökäsittelyresurssiemme läheisyys tuovat asiakkaillemme selkeitä kustannussäästöjä. Uskomme, että asiakasta aidosti palveleville vahvuuksillemme sekä teknologiallemme on kysyntää myös tulevaisuudessa.

 

Innovaatioita uudistuvalle asiakaskunnalle

Jatkossa kehitämme lämpökäsittelyteknologiaa ja palveluja uudistuvaa asiakaskuntaa ja teollisuuden muuttuvia tarpeita varten. Palveluinnovaatioissa avainsanoja ovat muun muassa lämpökäsittelyä tukevat oheispalvelut kuten dokumenttien hallinta sekä palveluiden tehokas etäkäyttö. Kasvun, kansainvälistymisen ja kehittymisen ohella koemme tehtäväksemme siirtää arvostettua lämpökäsittelytaitoa eteenpäin seuraaville sukupolville – tuleville lämpökäsittelyn huippuammattilaisille, uusille velhoille.

On juhlan aika!

Tämä vuosi on meille merkkipaalu, josta olemme syystä ylpeitä. Haasta meidät ja osaamisemme – se on paras tapa juhlia merkkivuotta kanssamme!

ilkka_mujunen.jpg

 

Juhlavuoden terveisin,

Ilkka Mujunen
toimitusjohtaja
Heatmasters Group

 

news4.jpg

news2.jpg

historia1.jpg

historia2.jpg

historia4.jpg

Tärkein voimavaramme ovat aina olleet osaavat ihmiset. Asiantuntijamme ovat koulutettuja ja työssä oppineita lämpökäsittelyn ammattilaisia. historia5.jpg

historia3.jpg

historia6.jpg

Toimittamaamme huippuluokan lämpökäsittelyteknologiaa käytetään prosessiputkistojen asennus- ja korjaustöissä muun muassa voimalaitoksissa, jalostamoissa, ydinvoimaloissa sekä tietenkin konepajateollisuudessa. kuva_02_fix.jpg

Esimerkki korkeasta osaamisestamme; asiantuntijamme toimivat pääkouluttajina EWF:n (European Welding Federation eli Euroopan Hitsausteknillinen Yhdistys) hyväksymillä lämpökäsittelyn erikoiskursseilla.