Heatmasters Turku vahvistui

Saimme haastatteluumme Heatmastersilla Turussa hiljattain lämpökäsittelijänä ja toimistoassistenttina aloittaneen Pekka Arolan. Arolan monipuolinen työnkuva sisältää niin toimistotyötä kuin fyysistä tekemistäkin. Koulutukseltaan viittä vaille valmis tietotekniikan insinööri on ehtynyt aiemmin urallaan kartoittamaan osaamistaan myyntityössä sekä IT-alalla. Arola on valmis uuteen haasteeseen Heatmastersilla, ja työnkuva onkin jo tullut miehelle tutuksi.

- Haastavinta on ehkä ollut pitkän puualan kokemuksen jälkeen oppia täysin erilaisen materiaalin ominaisuudet ja työmenetelmät. Mutta olen luonteeltani tiedonhaluinen ja kiinnostun helposti uusista asioista, joten opettelu on ollut mielekästä.

Heatmastersin vankat juuret alalla ovat tehneet Arolaan vaikutuksen.

- Heatmasters vaikuttaa mukavalta ja sopivan kokoiselta yritykseltä, jossa uskon viihtyväni hyvin. Lisäksi 45 vuoden historia tuo selkänojaa pitkäjänteiselle toiminnalle.

Loppuvuosi Arolalla kuluu vielä uutta työtä, alaa ja tuotteita opetellessa. Ensi vuodelle on kuitenkin jo uusia tavoitteita.

- Vastaisuudessa olisi hienoa, jos pääsisin hyödyntämään opittuja asioita ja aikaisempaa kokemustani myyntityössä. Lisäksi minua kiinnostaa erilaiset IT-puolen kehitysprojektit.

Vapaa-ajallaan aktiivisen Arolan voi vapaa-ajalla nähdä niin maantiepyörän selässä kuin frisbeegolfradallakin.

- Ja harvat kauniit välipäivät täydentää rentoutuminen Ducatin sarvissa. Talvella yritän pitää kuntoa yllä kuntosalilla ja aikataulujen ja sään salliessa laskettelukin kuuluu olennaisesti talven harrastuksiin.

 FB_marraskuu2.png

Tervetuloa Heatmastersille Pekka!