Carelia Corro Surface Treatment">
Heatmasters saa rinnalleen pintakäsittelyn supertähden Carelia Corro Oy:n

9 joulukuun, 2022

Vuonna 1974 perustettu kansainvälinen lämpökäsittelypalveluiden ja laitteiden toimittaja Heatmasters Oy saa rinnalleen pintakäsittely-yhtiön. Heatmastersin emoyhtiö Haarniska Holding Oy on hankkinut marraskuussa tehdyllä yrityskaupalla ulkoistettuun pintakäsittelyyn ja pintakäsittelyn asiantuntijapalveluihin erikoistuneen Carelia Corron osakekannan enemmistön. Yrityskauppa on jo kolmas sitten Heatmasters-konsernin siirtymisen Panostaja Oyj:ltä Haarniska Holdingin omistukseen kesällä 2021.

”Heatmastersin ja Carelia Corron liiketoiminnat tukevat toinen toisiaan”, kertoo Haarniska Holdingin osakas ja Heatmastersin hallituksen puheenjohtaja Kalle Reponen ja jatkaa: ”Heatmastersin asiakkaat saavat nyt samalta luukulta pintakäsittelyä Carelia Corrolta, ja toisaalta Heatmastersin laaja kosketuspinta eurooppalaiseen valmistavaan teollisuuteen avaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia Carelia Corron kasvustrategian jalkauttamiselle.”

”Carelia Corron näkökulmasta on hienoa tulla osaksi dynaamista teollisuuskonsernia, mikä antaa monestakin näkökulmasta uusia eväitä yrityksen kasvattamiselle ja kehittämiselle”, sanoo Carelia Corron toimitusjohtaja Miikka Kuutilo, joka myös jatkaa Carelia Corron osakkaana.

Konsernin kaksi aiempaa yrityskauppaa ovat tukeneet Heatmastersin laiteliiketoimintaa, kun taas Carelia Corro -kauppa vahvistaa erityisesti konsernin palveluliiketoimintaa. Molempien yritysten toiminnan keskiössä ovat kokemus ja osaaminen, joustavuus sekä korkea laatu.

”Heatmastersin ammattilaistiimi on aina ollut asiakkaidensa keskuudessa tunnettu velhomaisesta osaamisestaan. On ilo ja kunnia toivottaa toinen korkean osaamisen yritys tervetulleeksi Haarniska Holdingin ritarilliseen perheeseen”, iloitsee Haarniska Holdingin osakas ja Heatmastersin toimitusjohtaja Ilkka Mujunen.

Heatmasters on lämpökäsittelyyn ja muihin teollisiin palveluihin sekä laitteisiin erikoistunut yritys, jolla on toimipisteet Hollolassa, Turussa ja Varkaudessa sekä Będzinissä, Etelä-Puolassa. Heatmasters toimii myös Baltiassa osakkuusyhtiönsä Heatmasters Balticin kautta. Metallien velhoiksi tituleeratut heatmasterslaiset työskentelevät kotimarkkinansa lisäksi projekteissa ympäri maailmaa, ja yrityksen laitteita myydään yli kolmeenkymmeneen maahan.


&nbsp

Vuonna 2017 perustettu Carelia Corro on teollisen pintakäsittelyn erikoisosaaja, joka toimii alansa johtavien asiakkaidensa tiloissa Jyväskylässä, Lievestuoreella, Savonlinnassa ja Varkaudessa. Yrityksen taustalla on pitkänlinjan pintakäsittelyalan ammattilaisia, joilla on vahva ja monipuolinen kokemus korroosionestomaalauksesta sekä laaja-alaiset verkostot alalta. Yrityksen tavoite on haastaa nykyiset toimijat ketterällä ja kustannustehokkaalla liiketoimintamallilla.


&nbsp

Inside Drum Pulper">
Rumpupulpperin korjaus ja lämpökäsittely

9 joulukuun, 2022

Heatmastersin lämpökäsittelyasiantuntijat tarjosivat lämpökäsittelypalveluita paperitehtaan korjaustöissä Egyptissä. Tiimimme oli paikan päällä useita viikkoja suorittamassa esilämmitystä- ja hitsauksen jälkeistä lämpökäsittelyä (PWHT) rumpupulpperin ja sen tukirenkaiden hitsauskorjausten aikana.

Rumpupulpperin halkeamia voi ilmetä käytön aikana tai jo valmistusprosessissa. Halkeama jyrsittiin pois, jonka jälkeen rako täytettiin. Manuaalinen kaarihitsaus on yleisin korjaushitsausmenetelmä. Esilämmitys saattaa olla tarpeen hitsausprosessin aikana, ja hitsauksen jälkeistä lämpökäsittelyä voidaan hyödyntää jännityksen vähentämiseksi ja/tai materiaalin mikrorakenteen palauttamiseksi. Tässä tapauksessa paikallinen lämpökäsittely oli mahdollista, mikä tarkoittaa, että vain osa rakenteesta lämpökäsiteltiin paikanpäällä. Toinen vaihtoehto olisi ollut että koko rakenne lämpökäsitellään sijoittamalla se uuniin.

Asiantuntijamme ovat erikoistuneet paikallisiin lämpökäsittelytöihin ydinvoimaloissa, voimalaitoksissa, öljynjalostamoissa, sellu- ja paperitehtailla, kemianteollisuudessa sekä offshore-teollisuudessa. Lämpökäsittelyratkaisumme noudattavat kattavaa laadunhallintajärjestelmäämme sekä alan säännöksiä.

Lämpökäsittely Egypti

Euroopan eri puolilla sijaitsevien palvelukeskuksiemme ansiosta pystymme myös tarjoamaan asiakkaillemme nopeat vasteajat, mikä on usein edellytys kriittisille korjaustöille. Asiakkaan yhteydenoton jälkeen tiimimme voivat aloittaa lämpökäsittelytyöt Euroopan sisällä muutamassa päivässä. Klikkaa tästä mikäli haluat lukea lisää paperitehtaan korjausprojektista, joka vaati nopeaa reagointia Heatmastersilta.

Lue lisää Heatmastersin lämpökäsittely- ja teollisuuspalveluista.


 

Velhomme käyttämät liikuteltavat lämpökäsittelylaitteet ovat Heatmastersin suunnittelemia ja valmistamia, ja ne on varustettu nykyaikaisilla lämpötilansäätöjärjestelmillä. Tämä varmistaa nopean ja tarkan lämpökäsittelyn sekä digitaalisen dokumentaation jokaisesta suoritetusta lämmitysprosessista.

Tämän projektin aikana Heatmastersin asiantuntijat varustettiin Heatmasters HM406T_R26 lämpökäsittelylaitteilla. Näissä on 6 kanavaa ja niiden teho on 40 kW ja paino vain 170 kg.

Lue lisää projektin aikana käytetyistä laitteista.

Lämpökäsittely Singapore - Arcent Edustaa Heatmastersia">
Arcent edustaa Heatmastersia Singaporessa

10 toukokuun, 2022

Edustajamme ympäri maailmaa tarjoavat Heatmastersin joustavia lämpökäsittelyratkaisuita ja laadukkaita lämpökäsittelylaitteita sekä varmistavat, että tekninen tuki ja luotettavat elinkaaripalvelut ovat aina saatavilla.

Arcent on tarjonnut ​​ratkaisuja asiakkaidensa hitsaus- ja metallienleikkaustarpeisiin Singaporessa ja Kaakkois-Aasian alueella vuodesta 2011 lähtien. Nyt osana visiotaan perustaa keskitetty palvelupiste joka tarjoaa asiakkailleen kaikki mahdolliset ratkaisut, Arcent lisää Heatmastersin korkealaatuiset lämpöksäittelylaitteet tuotevalikoimaansa.

”Olemme vuodesta 2011 lähtien olleet Singaporessa ja sitä ympäröivissä maissa alan johtajien luotettava kumppani kaikissa leikkaus- ja hitsauslaitteisiin liittyvissä asioissa. Yhteistyössä Heatmastersin kanssa pystymme tarjoamaan asiakkaillemme luotettavia, nykyaikaisia ​​ja kustannustehokkaita lämpökäsittelyratkaisuja.
-Jimmy Lim, toimitusjohtaja, Arcent (Singapore) Pte Ltd

Arcent in Singapore Expo 2017 Manufacturing Technology Asia Show'n aikana
Arcent Singapore Expossa 2017 Manufacturing Technology Asia Show -näyttelyssä

Arcentilla on tällä hetkellä monia merkittäviä asiakkaita, kuten Keppel FELS Group, Sembcorp Marine Group, Singapore Technologies Marine, Singapore Civil Defense Force, Pratt Whitney Group, Rolls Royce Singapore, Hiap Seng Engineering, PEC Limited, HSL Constructor & Wong Fong Engineering Works (1988).

Heatmasters toimittaa Arcentille ja heidän asiakkailleen laadukkaat lämpökäsittelylaitteet ja järjestää koulutuksia.

Käy osoitteessa www.arcentwelding.com jos haluat tietää lisää Arcentista.

">
Projektin yhteenveto: Uunin modernisointi

13 huhtikuun, 2022

Projektin laajuus: Uunin modernisointi ja muuntaminen kaasusta sähköön
Asiakas: Alu-Releco Oy
Toimiala: Pintakäsittely ja pinnoitus
Sijainti: Suomi

”Olemme tyytyväisiä projektin tuloksiin ja toteutuksen joustavuuteen. Heatmasters ymmärsi hienosti tarpeemme ja vaatimuksemme uunin ominaisuuksille ja käytölle.”
-Petteri Narko, Toimitusjohtaja, Alu-Releco Oy

Gorazdze Sementtitehdas">
Lämpökäsittelypalvelut Górażdżen sementtitehtaalla

4 huhtikuun, 2022

Vuoden 2021 viimeisinä kuukausina velhomme aloittivat mielenkiintoisen lämpökäsittelyprojektin Górażdżen sementtitehtaalla, joka on yksi Euroopan suurimmista ja nykyaikaisimmista sementtitehtaista. Projekti vaati Heatmastersin lämpökäsittelyasiantuntijoiden nopean mobilisoinnin. Tiimillä oli mukanaan useita lämpökäsittelylaitteita, joilla esilämmitettiin klinkkerikiertouunin komponentteja.

Górażdżen sementtitehdas

Sementtitehdas sijaitsee Chorulassa, joka on pieni kylä Lounais-Puolassa. Tehdas aloitti toimintansa vuonna 1977 ja sen omistaa Heidelberg Cement Group. Tehtaan historian aikana on tehty monia kehitys- ja modernisointiinvestointeja, jotka ovat vahvistaneet tehtaan asemaa Euroopan suurimpien ja nykyaikaisimpien sementtitehtaiden kärjessä.

Tehtaalla on Portlandsementin tuotantolinjat, mukaan lukien kaksi klinkkerin polttouunia ja neljä kuulamyllyä. Tuotannossa käytetään raaka-aineina kalkkikiveä ja merkeliä, joita saadaan kahdesta läheisestä kaivoksesta.


 

Projektin laajuus ja lämpökäsittelypalvelut sementtitehtaalla

Tiimimme sai tiedon kiireellisestä esilämmitystä vaativasta korjaustyöstä. Muutamassa päivässä Heatmastersin lämpökäsittelyasiantuntijat olivat paikan päällä valmiina aloittamaan työt. Klinkkeriuunin komponentit piti korjata/vaihtaa, ja prosessi sisälsi purkamisen, esilämmitystä, hitsausta ja sen jälkeen kokoamisen.

Klinkkeri-kiertouunin osat
 
Heatmastersin yhteistyökumppani suoritti hitsaustyöt paikan päällä. Se vastasi myös kiertouunikomponenttien irrottamisesta ja uusien komponenttien kiinnittämisestä. Prosessi vaati äärimmäistä tarkkuutta.

Alla olevien kuvien putkea käännettiin kahdesti päivässä 45 astetta hitsausta varten. Tämä tarkoitti sitä, että esilämmitysprosessin aikana lämpökäsittelykoneiden kaapelit ja kaikki keraamiset lämmitysvastukset jouduttiin kytkemään uudelleen useita kertoja.
 

 
Asiantuntijamme käyttivät Heatmastersin lämmitysvastuksia, jotka kiinnitettiin lämmitettävien komponenttien pintaan hitsatuilla tapeilla.

 

Esilämmityslaitteet

Tiimimme oli varustettu Heatmastersin puoliautomaattisilla esilämmitysyksiköillä. Heatmastersin tyristoriohjatut muuntajat on suunniteltu käytettävyyttä ajatellen: niiden yksinkertainen ja kevyt rakenne mahdollistaa vaivattoman liikuteltavuuden ja tehokkaan esilämmityksen paikassa kuin paikassa.
Tämän työn suorittamiseen tarvittiin useita HM403T-lämpökäsittelylaitteita ja lisävarusteita, kuten anturilankaa, eristysmateriaaleja ja Heatmastersin keraamisia lämmityselementtejä.

Heatmastersin HM403T lämpökäsittelylaite esilämmitykseen
 
Nämä laitteet ovat suunniteltu paikan päällä suoritettaviin esilämmitystöihin, ja niissä on BTC-lämpötilansäätöjärjestelmä. BTC-lämpötilansäätöjärjestelmä on helppokäyttöinen ja luotettava ratkaisu esilämmitykseen.
HM403T:n teho on 40 kW ja siinä on 3 lämmityskanavaa. Heatmasters tarjoaa myös 6-kanavaisia ja suurempitehoisia malleja.
 
Kaikkiin dokumentaatiota vaativiin lämpökäsittelyprosesseihin, kuten hitsauksen jälkeiseen lämpökäsittelyyn, Heatmasters käyttää ja suosittelee täysin automaattisia lämpökäsittelylaitteita. Niissä on digitaalinen, tietokonepohjainen lämpötilansäätöjärjestelmä (Rigel26). Tämä lämpötilansäätöjärjestelmä mahdollistaa lämpökäsittelyparametrien asetuksen, hallinnan, valvonnan ja dokumentoinnin nopeasti ja tarkasti.

Puolen vuosisadan kokemus työmailla ja tehtaissa on mahdollistanut innovatiivisten ratkaisuiden suunnittelun, jossa on otettu huomioon toimialan vaatimukset, kuten helppokäyttöisyys, tuotteen käyttöiän maksimointi ja huollon minimointi.
 

Lämpökäsittelyä ja Teollisia Palveluita

Heatmasters on erikoistunut asiantuntemusta ja kokemusta vaativiin teollisuus- ja lämpökäsittelypalveluihin.
Työmailla tai prosessilaitoksissa tapahtuvan esilämmityksen ja hitsauksen jälkeisen lämpökäsittelyn (PWHT) lisäksi Heatmasters tarjoaa räätälöityjä lämpökäsittely- ja teollisuuspalveluita kuten:
• Lämpökäsittelyt kiinteissä uuneissa
• Suurempien kappaleiden kuten paineastioiden, lämmönvaihtimien ja off-shore osien lämpökäsittely tilapäisissä uuneissa
• Muurausten kuivauslämmitykset
• Teollisuuspalvelut kuten NDT-tarkastukset, pintakäsittelyt ja muut prosessilaitoisten sekä valmistavan teollisuuden ylläpitopalvelut
• Nykyaikaiset lämpökäsittelylaitteet (uunit, muuntajat, lämpötilansäätöjärjestelmät jne.)
• Modernisoinnit kaikkien valmistajien lämpökäsittelylaitteisiin

Napsauta tätä linkkiä lukeaksesi lisää Górażdżen sementtitehtaasta.

Heatmasters Temptec">
Heatmasters vahvistaa teollisuus- ja lämpökäsittelyuunisegmenttiään hankkimalla Temptec Oy Ab:n liiketoiminnan

9 helmikuun, 2022

Kuvassa Temptecin toimitusjohtaja Bo-Ole Lundqvist (vas.) ja Heatmastersin toimitusjohtaja Ilkka Mujunen (oik.).

Heatmasters on 3.2.2022 allekirjoittanut sopimuksen Temptec Oy Ab:n uuni- ja huoltoliiketoiminnan ostamisesta. Kaupan myötä Heatmastersin uuni- ja laitevalikoima monipuolistuu, ja vahvistamme merkittävästi asemaamme teollisuus- ja lämpökäsittelyuunien toimittajana sekä huoltokumppanina.

Temptec Oy on tunnettu suomalainen, korkealaatuisten sähkö- ja kaasulämmitteisten teollisuusuunien toimittaja. Vuonna 1995 perustettu kirkkonummelainen perheyritys on toiminut uunialalla pitkään, ja sen asiakkaat löytyvät laajasti eri aloilta, kuten karkaisimot, konepajateollisuus, kuumasinkityslaitokset, takomot, valimot, kemiallinen prosessiteollisuus, sähkötekninen teollisuus sekä tutkimus- ja kehityslaboratoriot.

Heatmastersin toimitusjohtaja Ilkka Mujunen kommentoi:
”Olemme erittäin iloisia tästä kaupasta, joka syventää Heatmastersin uuniliiketoimintaan liittyvää prosessi- ja tuoteosaamista ja avaa uusia asiakkuuksia alansa johtaviin teollisuusyrityksiin.”

Temptec-tuotevalikoimaan kuuluvat: laboratoriouunit, kammiouunit, kuoppauunit, vaunu-uunit, kupu-uunit, läpisyöttöuunit, rumpu-uunit ja sinkityspadat. Kaikki ratkaisut toimitetaan mittatilaustyönä.
Lisäksi tarjoamme näiden uunien käyttäjille huolto-, mittaus- ja kalibrointipalveluita.

”Odotan mielenkiinnolla uusien asiakkaiden tapaamista, jotta pääsemme varmistamaan toimitettujen Temptec-uunien ja sinkityspatojen moitteettoman toiminnan myös jatkossa.”
-Markku Pyykkö, laiteliiketoiminnan johtaja, Heatmasters

”Temptec on alusta alkaen ymmärtänyt asiakkaiden vaatimukset suorituskyvylle ja toimintavarmoille ratkaisuille, ja yrityksen tavoitteena on olla teknisten ratkaisujen suunnannäyttäjä ja edelläkävijä. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Heatmastersin ammattilaiset jatkavat korkealaatuisten Temptec-uunien huoltoa ja toimituksia.”
-Bo-Ole Lundqvist, toimitusjohtaja, Temptec

 

Sintrausuuni / Kaasukuumenteinen kammio-uuni. 
Yllä olevassa kuvassa Temptecin sintrausuuni / kaasukuumenteinen kammio-uuni.
Mitat: 1,4m x 0,6m x 1,1m.
Käyttölämpötila: 1200 °C

Läpisyöttö-uuni 
Yllä olevassa kuvassa Temptecin täysautomaattinen läpisyöttö-uuni / kiertoilma läpisyöttö-uuni.
Mitat: 0,9m x 0,4m x 2,2m.
Käyttölämpötila: 500 °C

Tämä on toinen Heatmastersin tekemä liiketoimintakauppa kuuden kuukauden sisällä. Viime kesänä Heatmasters hankki Sarlin-uunien huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan. Lue lisää.

Lisätietoja antaa:
Ilkka Mujunen
etunimi.sukunimi@heatmasters.net

Heatmasters on kansainvälinen teollisten palveluiden ja laitteiden toimittaja, joka on erikoistunut lämpökäsittelyyn, NDT-tarkastuksiin, pintakäsittelyyn sekä muihin prosessilaitoisten ja valmistavan teollisuuden palveluihin.

Ota meihin yhteyttä

Nanorakenteisten ultralujien terästen lämpökäsittely">
Nanorakenteisten, erittäin lujien LOOK-teräskonttien valmistusteknologian kehittäminen

26 tammikuun, 2022

 

Nanobainiittinen teräs

Nanorakenteiset bainiittiteräkset ovat suhteellisen uusi rakennusmateriaali. Materiaalin lujuusarvo on jopa 2,5 GPa, mutta silti moniin sovelluksiin hyväksyttävä sitkeys. Yksi nanobainiittisten teräsmateriaalien pääkäyttösovelluksista on panssarijärjestelmissä käytettävät ultralujat teräslevyt.

LOOK-kontti ja nanorakenteisten erittäin lujien terästen hyödyt

Heatmasters osallistui kumppaniensa kanssa EU:n POIR 04.01.04 -ohjelman rahoittamaan hankkeeseen, jonka tavoitteena oli suunnitella ja valmistaa tarkkailu– ja puolustuskontti, jolle oli määritelty panssarilävistysammusten tunkeutumiskestävyys ja matalampi teräspanssarimassa verrattuna tällä hetkellä valmistettuihin ratkaisuihin.

Light Observation-Protective Container (LOOK) on nopeasti käyttöön otettava ratkaisu, joka on suunniteltu sotilastukikohtien, lentokenttien, tarkastuspisteiden tai muiden suojattavien kohteiden puolustukseen. Konttia käytetään henkilöstön turvaamiseen ja suojaamiseen tarkkailu- ja puolustustehtävissä sodankäynti- ja rauhanturvaoperaatioissa.

LOOK-kevyttarkkailu- ja puolustuskontti

Projektin tavoite saavutettiin käyttämällä panssarilevyjä, jotka valmistettiin nanorakenteisesta bainiittiteräksestä (nanobainiitti). Levyllä on korkea kestävyys pienelle alueelle keskittyneille suurienergisille iskuille. Hankkeen aikana tehdyt teknologiset testit koskivat pääasiassa uuden kontin ja panssarilevytuotannon teollisen teknologian kehittämistä ja niiden soveltamista tämän kontin panssarointiin. Tutkimuksen tulosten perusteella määritettiin materiaalille optimaalinen kemiallinen koostumus teolliseen valimotuotantoon. Nanorakenteisten bainiittiteräslevyjen valmistukseen kehitettiin teollista teknologiaa. Valmistus sisältää seuraavat prosessit: sulatus ja valu, esilämpökäsittely ja harkkojen kuumakäsittely sekä kuumavalssaus, loppulämpökäsittely ja pintakäsittely. Materiaalin koe-erässä valmistettiin 1500 × 2470 mm panssaroituja levyjä teollisissa olosuhteissa. Projektin tuloksena on bainiittisilla nanorakenteisilla teräslevyillä panssaroitu puolustuskontti, toteutusdokumentaatio ja teknologia panssaroitujen levyjen valmistamiseksi kyseisestä teräksestä, siten että se on mahdollista kotimaisten (puolalaisten) teräsvalmistajien teknisissä olosuhteissa.

Nanobainiittiteräslevyjen lämpökäsittely

Nanorakenteisten bainiittiterästen lämpökäsittely on keskeinen tuotantovaihe. Prosessi koostuu useista välittömästi peräkkäisistä vaiheista: lämmitys, austenointi, kontrolloitu jäähdytys ja isoterminen hehkutus sekä jäähdytys ympäristön lämpötilaan. Vahvan kokemuksemme ansiosta Heatmasters vastasi konteissa käytettyjen levyjen lämpökäsittelyprosessista.

Katso alla oleva video lämmitysprosessista!

Painamalla alla olevaa linkkiä, pääset lukemaan koko artikkeliin, joka on julkaistu Journal of Metallic Materialsissa. Artikkeli sisältää tutkimus- ja analyysituloksia nanorakenteisten bainiittiteräslevyjen käytöstä panssarikomponenttien valmistuksessa. Mikrorakenteiden ja ominaisuuksien tutkimuksien tulokset sisältävät laajan valikoiman laboratoriokokeita ja teknisiä testejä, joiden tuloksena saavutettiin toivotut toiminnalliset ominaisuudet.

Lue koko artikkeli

Heatmasters kertoo mielellään lisää nykyisistä ja tulevista kehitysprojekteista hyödyntäen vuosikymmenten kokemusta ja osaamista lämpökäsittelyalalla.

Kysymyksiä asiantuntijoillemme?

Ota meihin yhteyttä